Nainen 20+
Suihkun lattialle lyyhistymistä, itkukohtauksia, jatkuvaa väsymystä, oman pään sisällä murjottamista. Mutta miksi? Mun elämässä kaikki oli ulkoisesti hyvin. Menestyin urallani, oli ystäviä joille puhua, harrastin liikuntaa, olin onnellisessa ja rakastavassa parisuhteessa ja ruokailutottumukset vaihtelivat terveellisen ja superterveellisen välillä. Tankkasin vitamiineja, join vettä, lepäsin, mutta silti minua ahdisti ja väsytti. Pohdin pääni puhki erilaisia vaihtoehtoja: Aivokasvain? Vitamiinien puutos? Kriisi, mutta mistä?
Lopulta päätin mennä terapiaan. Ratkaisukeskeinen terapia kuulosti mielenkiintoiselta ja ajatus lyhyestä terapiamuodosta tuntui paremmalle kuin vuosia kestävä prosessi - niin henkisesti kuin rahallisesti. Halusin löytää ne asiat, jotka yhtäkkiä olivat alkaneet vaikuttamaan minuun niin voimakkaasti. Olihan elämääni viimeisen kahden vuoden aikana mahtunut onnistumisien ja ilon lisäksi myös jonkin verran surua. Vaikea ero, entisen kodin myyminen, sairastelua, tuttavan kuolema, rakkaista lemmikeistä luopuminen, rahahuolista puhumattakaan. Mutta mielestäni en surrut näitä. Nykyisessä elämässäni minun kuuluisi olla onnellinen.
Ja onnellinen musta tulikin, kahdeksan terapiakerran jälkeen. Kahdeksan viikkoa myllersin läpi asioita, joita en olisi osannut itse ajatella. Vaikka kuinka luulin jo pohtineeni omat murheeni kaikista mahdollisista näkökulmista, terapian avulla sain kuitenkin aivan uusia oivaltavia näkökulmia ja aloin myös opettelemaan vaihtoehtoisia tapoja käsitellä tunteitani. Syitä ahdistukseen löytyi yllättäviltä tahoilta ja aloin näkemään useita elämässäni tapahtuneita asioita uudessa valossa. Käsitin kuinka oma mieli on mestari muokkaamaan muistoja ja luomaan myös virheelllisiä mielikuvia. Oli myös helpottavaa puhua ihmiselle, joka ammattitaidollaan osasi käsitellä kerrottuja asioita monella eri tasolla ja täysin tuomitsematta.
Terapian loppupuolella ymmärsin olevani kosketuksissa tunteisiin, joita en vain aikaisemmin ollut valmis käsittelemään ja elämän muut kiireet eivät olleet antaneet mahdollisuutta surutyöhön, joka minun oli kuitenkin tehtävä. Kun olin kohdannut pelkojani ja uskaltanut läpikäydä itselleni hyvin vaikeita keskusteluja, alkoivat myös voimavarani lisääntyä. Lopulta ymmärsin kuinka paljon käsittelemättömät asiat olivat vieneet kapasiteettiani olla oikeasti onnellinen. Terapian avulla minusta todella kasvoi uusi vahvempi versio itsestäni.