Asiakaskokemuksia

Perusasiat kunnossa; hyvä työ, oma asunto, paljon ystäviä, ihana perhe, kivoja harrastuksia - eikä elämässäni ollut sen kummempaa valittamista. Mutta mikä perhana se oli, mikä minut ajoi pohjalle ja hukkaan itseni kanssa? Kaipasin huomiota, ja otin sitä vastaan jokaiselta vastaantulijalta. Olin ajautunut pettämisen kierteeseen ja satuttanut lähimmäistäni vuosien ajan. Eräs sunnuntai-ilta romahdin, enkä pystynyt enää pitämään itseäni kasassa ja elämään salaisuuksien kanssa. Paljastin pitkäaikaiselle poikaystävälleni, ystävilleni, ihan kaikille, ihan kaiken. Olin väsynyt, halusin aloittaa alusta. Ehkä se oli jonkinlainen burnout. Tein paljon töitä ilman vapaapäiviä ja treenasin hulluna.

Olin shokissa, ja minua kehotettiin menemään terapiaan. Nopean googlailun kautta päädyin menemään Terapiataloon. Ajattelin, että vain "hullut" tarvitsevat terapiaa, ja minulla on kuitenkin ne perusasiat kunnossa. Päätin kuitenkin kokeilla yhden kerran, ja jos se tuntuu hyvältä, otan toisen. Ja kolmannen. Ja niin päädyin Terapiatalon asiakkaaksi. Oletin muuten myös, että terapeutit ovat vähän hissukoita- onneksi olin väärässä. :-) Munkkiniemessä oli aina tervetullut ja lämmin olo.

Joka käynnin jälkeen sain vastauksia ja oivalluksia siihen, miksi olin tehnyt ja käyttäytynyt kuten olin. Perusteluja, näkökulmia, uusia ajattelutapoja. Ennenkaikkea terapia oli itseensä tutustumista. Oivalsin käyntien aikana, että olin hakenut hyväksyntää, huomiota ja riittävyyden tunnetta. Olin ollut vielä lapsi, joka oli yrittänyt elää aikuisen elämää. Kantanut liikaa vastuuta saamatta takaisin tarpeeksi huomiota ja hellyyttä, mitä olisin tarvinnut.

Olin toiminut vuosia omien arvojeni vastaisesti, ja siksi se tuntui niin pahalta. Halusin siihen muutoksen. Perusasiat tosiaan oli kunnossa, mutta minä en ollut.

Kävin terapiassa yhteensä säännöllisen epäsäännöllisesti puolentoista vuoden ajan, vaikka alkuun oli tarkoitus olla vain muutaman kuukauden intensiivinen jakso. Toisinaan oli niitä aikoja, kun olin antanut itselleni tekoni anteeksi. Mietin onko turhaa käydä taas juttelemassa, sillä kaikki oli "hyvin" ja onhan minulla kavereita, joille avautua. Kuitenkin on eri asia jutella kavereiden kanssa, jotka jo tuntevat sinut eivätkä välttämättä uskalla olla erimieltä kanssasi. Terapiassa minulle laitettiin myös kampoihin jos olin liian kärkäs omissa mielipiteissäni, ja käsiteltiin asioita myös faktojen perusteella. Joka käyntikerran jälkeen lähdin kotiin hymyssä suin ja mietin, että onneksi kävin!

Näin jälkikäteen olen tajunnut, että olin aiemmin kokoajan menossa jonnekin, puuhaamassa jotakin. En halunnut kohdata sitä todellisuutta, jota elämäni oli ollut. Olen kiitollinen ja onnellinen, että elämäni on nyt palannut takaisin raiteilleen, minulla ei ole enää kiire elää elämääni. Annan itselleni aikaa, ja jätän treenin tekemättä jos olen väsynyt. Voin kieltäytyä asioista, eikä minun tarvitse miellyttää kaikkia. Minä riitän tällaisena kuin olen.
En todellakaan olisi vuosi sitten uskonut olevani tässä missä olen nyt. Olen löytänyt vierelleni ihmisen, joka arvostaa minua ja minä häntä. Olen löytänyt tasapainon työn, vapaa-ajan ja itseni välille. Nyt minun on hyvä olla.

Jokaiselle, joka miettii onko terapia turhaa vai ei, sanoisin että missään nimessä ei! Se on paras pitkän tähtäimen sijoitus, jonka voi itseensä sijoittaa!