Asiakaskokemuksia

Mitä terapiasta saa?

Hakeuduin terapiaan erään parisuhteen päätyttyä. Suhde ei ollut pitkä, mutta olin ollut
ennen sitä useita vuosia sinkkuna ja suhteen myötä ajatellut, että tämä olisi nyt vihdoin ”se
juttu”. Ei ollut. Kun suhde alkoi oireilemaan ja lopulta päättyi, oli päällimmäisenä mielessäni
se, että olen ollut tässä tilanteessa aiemminkin. Tuntenut hukanneeni jotain itsestäni, ehkä
itseni kokonaan, suhteeseen, joka ei toiminutkaan. Päättelin, että tällä kaikella - toistuvasti
epäonnistuvilla ihmissuhteilla, itseni kadottamisella - täytyy olla jokin syy, ehkä
lapsuudestani kumpuava, ja halusin selvittää missä olin mennyt vikaan.

Terapiassa ei kuitenkaan kulutettu juurikaan aikaa menneiden läpikäymiseen tai niissä
vellomiseen. Sen sijaan jokainen tapaamiskerta kehittyi aina orgaanisesti jonkin minua
askarruttaneen ajatuksen ympärille ja näitä teemoja peilasimme terapeutin kanssa elettyyn
elämään. Löysimme yhtymäkohtia lapsuuteeni: vanhempieni keskinäiseen
vuorovaikutukseen, minun rooliini äitini tukijana, oppimiini malleihin arvostaa, käsitellä ja
kommunikoida tunteitani.

Kesti useita tapaamisia, ennen kuin sain edes sanoitettua terapialleni tavoitteen. Mutta kun
sen tein, avasin huomaamattani oven suuntaan, jonka olemassaoloa en ollut aiemmin
edes ymmärtänyt - halusin oppia olemaan enemmän minä. Tavoitteen muotoiltuani aloin
pienin palasin keräilemään itseäni kasaan, sillä samalla kun ymmärsin mistä olin jäänyt
paitsi, ymmärsin myös, että olin ollut tähän saakka kuin väärin koottu palapeli. Palapelini
oli kyllä kasassa, mutta kuva vääristynyt ja epätarkka.

Terapeutin kanssa opin, että saan olla harmistunut, vihainen, pettynyt ja surullinen,
kiukutellakin. Että jokainen meistä ansaitsee tulla nähdyksi omana uniikkina itsenään, koko
tunteiden kirjo käytössään, ilman vaikean leimaa.

Tästä havainnosta kasvoi terapian myötä uudenlainen itsetuntemus, sekä luottamus ja
rohkeus ilmaista kaikkia tunteitani ja tarpeitani. Tunsin saaneeni avaimet vapauteen; minä
voin aktiivisesti vaikuttaa siihen millaista vuorovaikutukseni muiden kanssa on. Vapauden
vastapainona on aina myös vastuu: minulla on vastuu pitää kiinni omista rajoistani, ja
toisaalta olla reilu ja oikeudenmukainen muita kohtaan.

Ja kuten kaikissa suurissa tarinoissa, on tässäkin onnellinen käänne. Juuri ennen
terapiaprosessin päättymistä tapasin uuden hienon ihmisen, joka näkee minut omana
itsenäni ja arvostaa minua juuri sellaisena kuin olen.