Nainen 30+
Olin reilusti yli 30-vuotias, elänyt avioliitossa 18 vuotta, harkitsin eroa. Olin ollut tyytymätön parisuhteessani jo lähes kymmenen vuotta, ja viime vuosina elänyt kaksoiselämää työni ja vapaa-aikani kautta samalla kohdaten kotona syytökset ja vaatimuksen rakkaudesta ja parisuhteesta, joihin en enää pystynyt vastaamaan. Minusta oli ruvennut tuntumaan, että olin liian varhain ryhtynyt parisuhteeseen, ja se ei enää vastannut tarpeisiini. Nyt kaipasin miestä, jonka iloisuutta ja tavoitteellisuutta saisin ihailla ja jonka kanssa voisin kasvaa maailmassa.
Mieheni kanssa olimme kriisin aikana sopineet, että jos haluan, voin harrastaa seksiä muidenkin miesten kanssa. Pelkkä seksi ei minua kuitenkaan kiinnostanut, kaipasin hyväksyntää ja kokemusta rakkaudesta.
Olimme mieheni kanssa kasvaneet nuoresta yhteen, ja jaoimme vahvasti saman arvopohjan. Ajattelin, että on velvollisuuteni käydä läpi kaikki mahdolliset pariterapiat jo lapsemmekin vuoksi ennen eropäätöstä. Olimme yhdessä käyneet jo useita vuosia pariterapiassa, mutta lukkotilanne säilyi, koska riitojen ja keskusteluiden jälkeenkin syy tilanteeseemme löytyi mieheni mielestä minusta; minussa oli tapahtunut muutos, olin muuttunut vuosien aikana. Sopeutuessani mieheni odotuksiin, syytöksiin ja haukkumiseen, olin unohtanut, kuinka sanotaan suoraan, mitä minä haluan elämässäni.
Tapaamiset: Otin terapeuttiini yhteyttä ystäväni suosituksesta, ja tapasimme alussa noin kerran viikossa, myöhemmin harvemmin. Koko prosessi kesti yli puoli vuotta. Terapeuttini lämmin ja hienostunut tapa olla vuorovaikutuksessa ja sanoa suoraan ja haastavasti asioita, sopi minulle. Koin, että terapeutti oli voimakkaasti oman elämänkokemuksensa kautta läsnä ohjaamassa minua ajatteluni kerroksissa, ja osoitti valoa solmukohtiin. Sain itse keskustelujen kautta huomata, mitä oikeastaan asioille pitäisi tehdä, jotta kokonaisuus ratkeaisi.
Tapaamisissa kävimme läpi tilannettani, aloitimme lapsuuden perheestäni, ja jatkoimme elämänvaiheitteni kautta tähän hetkeen ja yleisemmin arvoihini ja ajatuksiini elämäntilanteestani. Käsittelimme keskusteluissa useimpia asioita parisuhdemalliini peilaten, ja huomasin vähitellen, että vastaukset ja ratkaisut löytyvät sisältäni, kun niille annetaan tilaa kasvaa.
Mitä terapia minulle opetti? Opin tunnistamaan omia heikkouksiani, ja kehittämään niitä. Ymmärsin, että jokaisen ihmisen pitää tehdä omat ratkaisunsa ja sitä kautta jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan. Tämä oli järisyttävä oivallus, saatoin pikku hiljaa päästää irti syyllisyydestä ja minuun manipuloidusta ajatuksesta, että olen yksin vastuussa avioliittomme kriisistä tai mieheni onnellisuudesta, tai lapsuudenperheeni onnellisuudesta. Toisaalta ymmärsin, että minun pitää myös pyrkiä aktiivisesti omien arvojeni mukaiseen elämään, jotta en päädy sisäiseen ristiriitaan.
Terapeuttini näytti minulle haastavassa elämäntilanteessani suuntaa, miten asettaa rajoja ja elää tavoitteidensa mukaisesti ja haastaa ympäristönsä samaan. Pystyin nostamaan pääni ja korvaamaan suojakuoren aktiivisuudella, korvaamaan syyllisyyden argumentoinnilla. Nopeatempoisissa ja kiinnostavissa keskusteluissa oivalsin, miten saada kiinni omasta itsestään, omista haluistaan ja tarpeistaan, ja miten rajoja sekä tavoitteita asettamalla pääsee nopeasti tuloksiin.
Viimeisen vuoden aikana elämäni on kirkastunut ja olen uskaltanut tehdä ratkaisuja, ja opetellut vetämään rajoja sille, miten minua saa kohdella. Olen oppinut itsestäni ja ihmissuhteistani, ja päässyt osittain yli vanhoista, lapsuudesta asti periytyneistä toimintamalleista. Prosessi jatkuu, ja nautin siitä! Elämäni on läpikäydyn terapian jälkeen kevyempää ja iloisempaa, asetan itselleni tavoitteita ja maailman tiet ovat minulle auki!