Terapeutin blogi

Terapia määritellään ammattimaiseksi ja tavoitteelliseksi keskusteluksi, jonka tarkoitus on lievittää inhimillistä kärsimystä. Kärsimyksen määrittely ei enää olekaan helppoa, sillä henkistä kipua, kuten fyysistäkään, ei voi mitata laitteella. Terapeutin tehtävänä on pohtia yhdessä sohvalla istujan kanssa vaikeita kysymyksiä. Voiko tästä selvitä - selvitä seuraavasta päivästä, tai tunnista? Onko parisuhteellani tai perheelläni enää toivoa?

Huomenna olin aina leijona

Blogi 18.07.2015

Olemme kaikki olleet tilanteessa, jossa emme ole olleet ylpeitä teoistamme. Kun maha on täynnä karkkia, pää täynnä kemiallisten aineiden ihmemaata, takana mitä-tuli-tehtyä -työmatka jolta on ihana palata kotiin omien luokse, on helppo tehdä päätöksiä. Tämä oli viimeinen kerta.

Lue lisää »

Terapia arkipäiväistyy

Blogi 11.06.2015

Olisihan se hienoa, jos terapiasta tulisi seuraava jooga. “Ai etkö sä ole koskaan käynyt, hei mene ihmeessä”, sanoisimme toisillemme. Miehetkin joogaavat jo, ja viitteitä asenteiden muutoksesta myös terapiaa kohtaan on onneksi näkyvissä. Iloitsen, kun tunnetut ihmiset kertovat haastatteluissa terapiakokemuksistaan, ja kun illallisseurueessa rohkaistun kertomaan, että olen eheytynyt terapiassa, hämmästyn, kuinka moni nojaa eteenpäin ja kertoo, että niin minäkin!

Lue lisää »

Tutustumiskäyntien kaksi yllätystä

Blogi 22.02.2015

Oman mielensä kanssa kamppailevat älyköt, erakoituvat nuoret, ruuhkavuosien pettyneet miehet ja vaimot ja monet muut ovat kätkeneet elintärkeät ruusunpunaiset lasit syvälle lipaston kätköihin. Ja kun ne kaivetaan esiin, toinen linssi on irronnut, ja se viimeinenkin on säröillä. Turhauttaa, itkettää, suututtaa. Olo on näköalaton ja toivoton - onko tämä nyt oikeasti vain tätä, päivästä ja viikosta toiseen?

Lue lisää »

Salassapito- ja vaitiolovelvollisuus

Blogi 05.02.2015

Varatessaan aikaa tutustumiskäynnille asiakas kysyy usein varovaisesti, keitä hän vastaanotolla kohtaa. Onko siellä odotushuone, jossa istutaan vieretysten ja vastakkain toisten asiakkaiden kanssa? Tapaanko muita yrityksen työntekijöitä, joudunko ilmoittautumaan vastaanottoon? Meillä näin ei ole.

Lue lisää »

Syitä tulla terapiaan

Blogi 20.12.2014

Ystävä kysyi kysymyksen, joka jäi mietityttämään. Mikä on yleisin syy tulla terapiaan? Olin vastata huolettomasti sen, mikä on selvää: ongelmat parisuhteessa, ahdistus, uupumus, pelkotilat. Nyt kuitenkin koin, ettei vastaus ole riittävä.

Lue lisää »