Pariterapia

Jutteluapuun ammattilaisen kanssa turvautuvat sekä nuoret että jo kokeneemmat parit. Parisuhteessa on ajauduttu tilanteeseen, jossa keskustelut johtavat erimielisyyteen, johon ei löydy ratkaisua. Sama riita toistuu. Usein kyseessä on suhteen yleinen toimimattomuus, joskus myös eron uhka toisen osapuolen esiin nostamana.

Ajan tutustumiskäynnille varaa yhtä usein mies kuin nainen. Terapiatalon paketteihin kuuluu myös mahdollisuus tavata kokenutta seksuaaliterapeuttia yksin tai yhdessä.

 Asiakkaamme suosittelee meitä seuraavasti:

Olin ollut tyytymätön parisuhteessani jo lähes kymmenen vuotta. Minusta oli ruvennut tuntumaan, että olin liian varhain ryhtynyt parisuhteeseen, eikä se enää vastannut tarpeisiini. Terapeuttini lämmin tapa olla vuorovaikutuksessa ja sanoa silti suoraan asioita sopi minulle. Hän näytti minulle haastavassa elämäntilanteessani suuntaa, miten asettaa rajoja ja elää tavoitteiden mukaisesti ja haastaa ympäristö samaan. Pystyin nostamaan pääni ja korvaamaan suojakuoren aktiivisuudella, korvaamaan syyllisyyden argumentoinnilla. Nopeatempoisissa ja kiinnostavissa keskusteluissa oivalsin, miten saada kiinni omasta itsestä, omista haluista ja tarpeista, ja miten rajoja sekä tavoitteita asettamalla pääsee nopeasti tuloksiin. 

 Hinnasto

HUOM! Osamaksu erissä, maksutapa laskutus 2kk välein. Ei mahdollisuutta Kela-korvaukseen.

  • Tutustumiskäynti 60 min, 0 €
  • 3 tapaamista á 60 min 372 € (sis. alv), laskutus yhdessä tai kahdessa erässä.
  • 7 tapaamista á 60 min 868 € (sis. alv), laskutus yhdessä tai kahdessa erässä.
  • 15 tapaamista á 60 min 1860 € (sis. alv), laskutus yhdessä tai kolmessa erässä.

Ota yhteyttä

Soita 0400 936 966 tai email info@terapiatalo.com