Lemmikkieläimen merkityksestä
13.07.2016
Kävelen sateisessa hiljaisessa kotimetsässä ja huoli kuristaa kurkkua. Marie, ihana pieni kissamme, oletko pulassa? Kerro missä ja olet ja tulen auttamaan, oletko puussa paossa saalistajaa tai kolossa jumissa, huutelen. Olen perjantai-iltana sanonut ääneen perheelle, että en ole nähnyt Marieta aamun jälkeen, missäköhän kulkee nuori kissatyttö. Lohduttelen itseäni ja ajattelen, että metsä on täynnä ruokaa ja keskikesän huumaavat tuoksut ovat vieneet aina vain eteenpäin. Ei huolta. Vaeltelen silti viikonlopun yli metsässä ja nukun kevyesti - kolahdus, tuliko?
Tiistaina soitan Hesyyn ja kerron kissan kadonneen. Tunnistetiedot: leikattu narttu, nuori, noin kolmekiloinen ja siro, musta-ruskea-valkoinen. Hesyn päivystäjä on hetken hiljaa ja kertoo, että kyllä, kissa on tainnut löytyä, mutta valitettavasti kuolleena. Saan ilmoituksen tehneen henkilön puhelinnumeron johon soitan ja tarina piirtyy.
Marien viimeiset hetket todistanut nainen on ihmeellisesti eläinlääkäri. Hän kertoo ajaneensa perjantaina kotiin, kello oli 17.15. Hänen kotikadullaan, joka on noin 200 metriä meidän kodistamme, seisoi ihmisiä, ja hän oli pysähtynyt katsoakseen mitä on tekeillä. Joku oli sanonut että kun tässä on tällainen kissa. Nainen oli noussut ylös autosta, nähnyt kauniin kissan tien poskessa ja ymmärtänyt heti että kyseessä on jonkun rakas lemmikki. Hän oli tarkistanut sykkeen, jota ei enää ollut. Nenästä tuli vähän verta, kissa oli jäänyt auton alle ja kuollut sisäiseen verenvuotoon.
Meidän Marie kuoli siis perjantaina noin klo 17.15. Olemme aina tehneet tietoisen, monien kyseenalaistaman ja riskien sisältämän valinnan, että haemme kissamme maalta ja tarjoamme niille kodin jossa ne saavat ulkoilla. Koska asumme päättyvän tien varressa ja metsän vieressä, meille ei ole aiemmin käynyt näin - aiemmat rakkaat kissamme ovat kuolleet vanhuuteen. Olen kiitollinen siitä, että sain kuulla Marien kohtalon.
Lemmikin kuolema voi laukaista surun jota on vaikea käsitellä, sillä suuri asia tuntuu monista vähäpätöiseltä. Myötätuntoa on vaikea saada - no tehän voitte ottaa uuden pennun, pääasia että olette itse terveitä jne jne. Tuska on kuitenkin suuri, ja siihen liittyy myös syyllistymistä. Tein väärin, kunpa olisin... Lemmikin menettäneet tietävät miltä tuntuu menettää eläimen luottamus ja lojaalius, jotka ovat varjelleet meitä maailmalta. Minun mieliääneni maailmassa ei ole suuri sonaatti tai delfiinien kujerrus, sillä rakastan eniten sitä kuinka aikuistuvat, kopeina näyttäytyvät lapseni lepertelevät lemmikille. Luulevat ehkä tekevänsä sen salaa.
Kesä, hyttyset, jalkapallo ja kaikki muu on näyttäytynyt tällä viikolla erilaisena. Hymyä en löydä. Työt teen hyvin. Kaiken maailman järjettömyyden keskellä minua mietityttää nyt vain tämä, yksi pieni ihana kissa, jota joku haukkui rumaksi kissanpennuksi ja jolle annoimme siksi maailman kauneimman nimen - Marie, aristokatti.
Silva