Aloitteet ja se miten niihin vastataan

29.07.2015

Minä ja muut auringonpalvojat olemme saapuneet uimarannalle. Asettelen peiton optimaaliseen asentoon, kaivan kassista vesipullon, suojakertoimen ja kirjan. Kasaan hiekkaa niskatueksi, kellahdan, ja huokaisen. Näitä päiviä ei ole Suomen kesässä monta. Katselen ympärilleni ja näen lähellä seurueen, jossa on pariskuntia ja liuta alle kouluikäisiä lapsia, tekevän samaa. Lapset ovat innoissaan. Äiti kato, isä näitkö, kastoin jo varpaat veteen! Aikuiset keskustelevat lasten päiden ylitse keskenään, eikä kukaan heistä ehdi huomata. Lapset alkavat hihkua yhä äänekkäämmin, ja lopulta heittää hiekkaa toistensa päälle. ÄITI KATO.

Syntynyt tilanne vie ajatukseni terapiavastaanotolle, vaikka vietänkin lomapäivää. Ihmisen syvä perustarve on tulla nähdyksi ja kuulluksi. Yksinäinen, lohduton ja huomionkipeä aikuinen on kuin nuo rannan lapset. Teen, pärjään, tsemppaan, osaan, suoritan. Olen usein kiltti ja joustava, kuitenkin joskus itsekin itseäni karsastava tarvitsija. En silti saa sitä huomiota jota kaipaan.

Kaikki ihmisten väliset suhteet, vanhemmuuden asiat sekä sukupolvien ketjut, ovat huomion antamista ja saamista - usein toivomista. Erityisesti parisuhde- ja seksuaaliterapiassa puhumme aloitteista: kumpi niitä tekee ja miten, eikö meillä voisi olla selkeämpää signaalien järjestelmää? Voisimmeko jakaa tasapuolisesti aloitteellisuutta - tekisitkö sinä niitä minua kohtaan?

Aloitteen tekeminen on kuitenkin vasta puolikas tarina. No olenhan minä niitä tehnyt, mutta sinä olet tyrmännyt minut. Toinen osapuoli kuuntelee ihmeissään - teinkö muka niin? En aina tarkoittanut torjua sinua, en vain osannut vastata aloitteeseesi oikealla tavalla, rohkaisevasti.

Hiekkarannalla huomaamme itsestäänselvästi, että kukaan innokkaiden lasten vanhemmista ei ole tarkoituksella tyly jälkikasvulleen. Omat asiat vievät huomion, eikä rakas ihminen saa  suunnattua valokeilaa itseensä, vaikka sitä kovasti yrittää.

Elämä tapahtuu vuorovaikutuksessa toisiin. On hyvä pohtia omaa kykyä ja halua tehdä aloitteita. Yhtä tärkeää on miettiä sitä miten vastaamme toisten tekemiin aloitteisiin.

Silva

 

« Takaisin