Kriisistä kasvuun

21.12.2014

Niiskuneiti oli löytänyt ensimmäisen

rohkean krookuksen nenännipukan.

”Pannaan lasi sen päälle,

siten se selviää kylmästä yöstä.”

”Älä pane”, sanoi Muumipeikko,

”se selviää paremmin,

jos sillä on vähän vaikeuksia.”

Tove Jansson: Taikatalvi

 

Koti kaikui uutuuttaan. Perheemme oli elänyt lyhyessä ajassa läpi monta äkillistä muutosta. Olin uupunut, fyysisestikin, mutta enemmän psyykkisesti, sillä kannoin huolta omasta ja etenkin lasten jaksamisesta. Istuin eräänä iltana lapsen sängyn laidalla. Satu oli luettu ja iltapusut vaihdettu. Äkkiä uninen esikoinen aktivoitui. Hän laittoi molemmat kätensä nyrkkiin ja sanoi: “Äiti, olin näin.” Hän puristi nyrkkinsä yhteen niin että rystyset valkenivat. Muodostelma oli pieni, tiukka ja vihainen. Ahdistuin, syyllistyin, koin täydellistä riittämättömyytta äitinä, naisena, ihmisenä. Kriisi oli peruuttamaton ja traumatisoiva.

Sitten tapahtui ihme, ja lapsi jatkoi: “Kun pääsin uuteen kouluun, aloin olla näin.” Unisenhikiset nyrkit alkoivat erkaantua, ja lapsi ilmaisi käsillään mitä oli tapahtunut. Tilanteen syntymisen muisteleminen saa kehossani edelleen aikaan kutittelevan reaktion. “Mutta äiti, sitten löysin uudet ystävät ja harrastuksen, ja nyt olen NÄIN”. Lapsi avasi nyrkit perhosen muotoiseen asentoon, joka oli avoin ja vastaanottavainen. Kyyneleet tulvivat silmiin ihmetyksestä, huokaisin helpotuksesta. Lapsi tarjosi kaikessa viattomuudessaan minulle uuden näkökulman kokemaamme.

Aristoteles, ajattelijoista yksi siteeratuimmista, kutsui lapseni kuvaamaa kokemusta kukoistamiseksi, eudaimoniaksi. Sana on kreikkaa ja tarkoittaa onnellisuutta ja hyvää elämää, jota meidän ihmisten tulee tavoitella. Myös Albert Einstein tiesi tämän. “Vaikeuksien keskellä löytyy mahdollisuuksia”, hän totesi. Aiemmin muoti-ilmiöksikin tuntemamme PTSD, Post-Traumatic Stress Disorder, ei ole enää ainoa näkökulma vaikeaan tilanteeseen. Terapia-alan ammattilaiset ovat tutustuneet uudempaan käsitteeseen, joka tarjoaa mahdollisuuden asioiden monipuolisempaan tarkasteluun. Puhumme PTG:stä, post-traumaattisesta kasvusta (Growth).

Valoisien mielikuvien luominen sekä matala assosiaatiokynnys ovat kukoistamisen aihioita, ja merkit ja symbolit ovat kieli, joka on tuonut ymmärrystä ja lohtua ihmisyyden vaikealle matkalle jo tuhansia vuosia. Jos näemme tuon matkan metsäpolkuna, jos kykenemme löytämään yhtäläisyyksiä matkalla kohtaamiemme vaikeuksien ja työelämämme tai parisuhteemme välillä, ja jos kotona lavuaaria jynssätessämme pesemme tunteiden allasta puhdistuaksemme itse ja jaksaaksemme jatkaa seuraavan päivän taipaleelle (vesi on tunteiden symboli), pääsemme käsiksi retoriikkaan, joka hämmentää hyvällä tavalla ajatteluamme.

Myös äkillisen kriisin symboliseksi kuvaksi löytyy, Tove Janssonin inspiroimana, tarina kukkasesta. Lootuskukka tai lumme symboloi yleisesti sielun matkaa: lähdet matkaan mudasta, ja alat kasvaa sameassa vedessä. Etenet ilman tietoa tulevasta, mutta geeneihisi on kirjoitettu, että näin on tehtävä. Lopulta nouset veden pintaan, kohtaat auringon, uuden elinympäristön, ja alat avata lehtiäsi varovaisesti, tunnustellen. Lämpö tekee hyvää, ja avaudut kaikessa ihmeellisyydessäsi ja kauneudessasi.

Terapeutin sohva on kauneimmillaan orastavan kasvun sohva. Ajan varaa usein ihminen, joka on kokenut asian, josta hän ei usko selviävänsä. Inhimilliset voimavarat on käytetty tilanteessa, joka on arvaamaton ja vaikea. Saan onnekseni kerran toisensa jälkeen todistaa sitä, minkä lapsenikin tiesi: kuljemme, siitä tietoisena tai sitä tiedostamatta, kohti kukoistusta. Tämän näkökulman tarjoamisessa on kuitenkin oltava hienotunteinen: kasvuajatusta ei tule tarjota liian aikaisessa vaiheessa, silloin, kun henkinen kipu on vielä uutta ja suurta. Kuitenkin Muumipeikon ajatus siitä, että asiat voi nähdä kasvun näkökulmista, sisältää syvää viisautta, ja tukee hyvän elämän tavoittelemisessa. Eudaimonia, kukoistaminen, ilmenee usein seuraamuksena tilanteeseen, jossa vähiten uskomme siihen.

- Silva

« Takaisin