Parisuhteessa on uskallettava sanoa

03.07.2015

Ulkona on äkkiä kesä. Olen muiden suomalaisten kanssa hyväksynyt alkukesän kurjuuden - täällähän me asumme, erityinen kansa, napapiirin läheisyydessä ja maailman pohjoisessa kolkassa. Valo, turistit ja keventyneet tunnelmat toimivat todisteina sille, että kaikki on hyvin. Homma ok, elämä hyvä.

Sitten hellivät helteet saapuvat. Herään aamuun, jossa sininen taivas ja mittarista lukemani lämpötila tuottavat hyvän mielen. Se tuntuu ansaitulta, ja kohottaa mielialan korkeaksi. Kaiken riemun keskellä pieni ääni takaraivossa alkaa jyskyttää. Se mitä aiemmin oli ei ollut tätä...

Terapeutin sohvalla samankaltainen tilanne toistuu kerran toisensa jälkeen. Parisuhdeterapiaan hakeutuneet ihmiset todistavat innokkaasti eläneensä sekä yksilöinä että parina laadukasta elämää. Olemme olleet pitkään yhdessä ja tunnemme toisemme läpikotaisin. Lapset ovat tuoneet kotiimme arvoja joita on vaalittu. On niin paljon hyvää, että huono halutaan puhua paremmaksi.

Molemmat parisuhteen osapuolet ovat siksi usein vaienneet. Omat toteutumattomat haaveet ja unelmat on nielaistu. Usein tämä näkyy sohvalla fyysisinä oireina; joku nieleskelee työläästi kertoessaan itsestään, toinen haroo kurkun aluetta niin että kaulalla ovat näkyvissä omien kynsimisten jäljet. Elämänpiiri on pahimmillaan kutistunut niin rajalliseksi, että se ei enää koske pelkkää ajattelun vapautta. Yksi eristäytyy vaatehuoneeseen saadakseen olla rauhassa. Toinen iloitsee siitä, että uudessa kodissa WC:n valokatkaisija on sisä- eikä ulkopuolella - voin lukea kirjoja silloin kun välttelen konfliktia puolisoni kanssa.

Usein jo vuosien takaa muistuu mieleen tilanne jolloin ajattelin, että vielä minä tämän otan puheeksi ja puhun suuni puhtaaksi. Pyrkimys rauhaan ja riidattomuuteen on kuitenkin voittanut. Moni sohvalla istuja kertoo ajautuneensa elämään elämää jota ei tunnista omakseen. Pakenin omaan tilaan, minne vaan, jotta rauha säilyi. Parisuhteessa on syntynyt tilanne, jossa ei enää uskalleta sanoa ääneen sitä mitä oikeasti ajattelee.

Terapeutin vastaanotolla tilanne kääntyy usein ylösalaisin. Asioiden sanomattomuus on johtanut kriisiin, jonka ensimmäiset oireet ovat niin selkeitä, että niitä ei voi enää ohittaa. Tutustumiskäynnille saapuva asiakas on käynyt läpi lukuisia fyysisiä testejä, sydän, aivot, keuhkot on kuvattu. Kun solutason syytä ei ole löytynyt, seuraava etappi on terapeutin vastaanotto.

Koettujen vaikeuksien ja pelästymisen kautta syntyy nyt täysin uusi ajatus. En jaksa, kestä, en enää muista mitä mieltä oikeasti olen, olen menettänyt ääneni. Tapani olla on jo pitkään ollut lähinnä reagointia puolison käytökseen, ajatteluun ja periaatteisiin. Tämä sairastutti minut.

Siksi en enää koskaan halua joutua tilanteeseen, jossa en olla uskalla olla sanomatta sitä mitä oikeasti ajattelen. Siihen minulla ei ole varaa. Aiemmin en uskaltanut sanoa, nyt en uskalla olla sanomatta.

Silva

« Takaisin