Asiakaskokemus: Tunteista voi puhua ilman tukevaa humalatilaa

09.12.2015

Asiakkaiden itse sanoittamat kokemukset yllättävät. 

Silva

 

Mies 30+

Päädyin vastaanotolle puolivahingossa kun sen aikainen puolisoni hakeutui vastaanotolle omien vaikeuksiensa vuoksi ja osana prosessia oli tärkeää, että minä myös kävisin siellä kokonaiskuvan saamiseksi. Nopeasti puolisoni yksilöterapia muuttui pariterapiaksi ja kovassa kriisissä parisuhteeni oli jo monen vuoden ajan ehtinyt ollakin. Voin henkisesti pahoin, häpesin omia tuntemuksiani ja syyllistin itseäni niistä. Tunsin itseni huonoksi ja riittämättömäksi.

Terapeutin puolueeton tapa kertoa asioita ja saada oivaltamaan auttoi itseäni pääsemään ulos negatiivisten ajatusten kehästä ja pakotti itseni vauhdikkaalle henkisen kasvun tielle. Olin jo muutaman vuoden ajan tuntenut tarvetta sisäiselle muutokselle, olin kuullut mutta en kuunellut ja vihdoin löytyi joku joka sai minut kuuntelemaan.

Sisäiset ristiriitani alkoivat antaa periksi kun opin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen ja seuraamaan sydämeni ääntä. Lapsesta asti mukanani kulkenut häpeä tuntemuksistani alkoi hälvetä ja kykenin itselleni aiemmin mahdottomalta tuntuneen asian tekemiseen: luopumiseen. Sain erittäin paljon kun opin luopumaan. Ennen tunteensa visusti sisällään pitävä mies oppi uudelleen nauramaan, itkemään, puhumaan tunteista (nykyään pidän tunteista puhumisesta). Olen oppinut katsomaan maailmaa positiivisesti negatiivisuuden sijaan ja maailma näyttää uusin silmin olevan täynnä mahdollisuuksia. Opin tuntemaan paremmin itseni ja arvostamaan itseäni sellaisena kuin olen sekä olen löytänyt uusia positiivisa ominaisuuksia itsessäni joita en aiemmin tiennyt edes omaavani. Enää en yritä muuttaa itseäni joksikin mitä en ole vaan kehitän edelleen hyviä ominaisuuksia itsessäni löytääkseni vahvimman version itsestäni ja nautin elämästä.

Vuosi sitten ajatus siitä, että maksaisi rahaa vieraan ihmisen kanssa juttelusta olisi ollut minulle täysin vieras mutta nyt asian kokeneena voin sanoa, että sijoitus itseensä joka kantaa läpi loppuelämän ja jonka ansioista minusta on tullut henkisesti rikkaampi ja onnellisempi ihminen, on ollut elämäni paras sijoitus ja tulen jatkossakin sijoittamaan omaan henkiseen hyvinvointiini.

Suosittelen kokemaani terapiaa erityisesti miehille jotka käyvät hiljaa yksinäistä kamppailuaan pään sisällä. Tuntuu erittäin vapauttavalta kun pystyy, oppii sekä haluaa puhua tunteistaan ilman, että pohjalla on tukeva humalatila

« Takaisin