Bambityttö
29.05.2016
Vierelläni seisoo ihana tyttö. Kiharat pursuavat vyötärölle asti, hymy on leveä. Olemme tämän TET-harjoittelijan kanssa kulkeneet aamupäivän sisustusliikkeissä, sillä tiedän monien unelmoivan siitä hetkestä, jolloin saa alkaa sisustaa jotain omaa juttua - tämä teema toistuu fiktiokirjallisuudessakin. Käytän tätä tietoa hyväkseni enkä turhaan; nyt vastaanotolla on vähän blingiä (moni ehdottamani asia saa hyväntuulisen tuomion: toi on vähän mummotyyliä), Saavumme Hollantilaisentielle Munkkiniemenrantaan, somistamme terapiatilaa, kertoilen Terapiatalon ideasta ja kysyn onko tämä tässä, haluatko kadota omiin askareisiin. No oikeastaan, katselisin mielelläni miten teet työtäsi, vastaa tyttö, luokkakaverini on parhaillaan seuraamassa leikkausta kirurgin vastaanotolla, olisi kyllä hienoa saada seurata työtäsi livenä.
Terapian pohjana on luottamuksellinen vuorovaikutussuhde. Meillä muistiinpanot tehdään kynällä paperille, ja paperit siirtyvät lukolliseen arkistokaappiin, johon vain terapeutilla on pääsy. Kalenterissa, jota kannan mukanani, on hukkaamisvaaran johdosta ainoastaan etunimiä, ja jos ne ovat erikoisia, keksin Disney-nimiä. Vastaanotollani käyvät Pocahontas ja Nemo.
Erikseen ovat asiakkaat jotka eivät kainostele, vaan kertovat ystävilleen ja medioissa käyvänsä juttelemassa asioista. Harjoittelijatytön onneksi sisään saapuva asiakas on yksi heistä, ja tyttö saa luvan olla läsnä tapaamisessa. Kyseessä on häntä jokusen vuoden vanhempi nuori nainen, jonka kanssa puhuimme parisuhteen huolista, mustasukkaisuudesta, pidetyistä ja petetyistä lupauksista. On ihana seurata tytön innostuneita reaktioita ja kuulla hänen ajatuksiaan tilanteesta. Paras palaute tulee, kun asiakas ja tyttö lopuksi halaavat, kiittävät toisiaan yhdessä koetusta hetkestä, ja kertovat oppineensa toisiltaan paljon. Näyttää vahvasti siltä, että tuleva psykologian opiskelija ja mahdollinen terapeutti syntyi tuossa hetkessä.
Terapia toimii eikä sitä tarvitse hävetä. Tätä viestiä haluamme viedä laajasti eteenpäin ja erityisesti nuorten keskuudessa. Uskon ja toivon, ettei näiden meidän junnujemme enää tarvitse miettiä yksin omassa huoneessaan ja päässään sitä, ovatko he tulossa hulluiksi tai miksi toisten elämä näyttää niin paljon helpommalta kuin oma.
Silva