He omistavat menneisyytesi
12.02.2016
Kävelen hieman honteloin jaloin kauppaan. Takana on neljä kuumepäivää, ja koska peruutetut asiakastapaamiset olisivat vaivanneet. olen viettänyt päivät pakoputkessa, jonka TV-kanavat ovat minulle tarjoilleet. Parhaaksi osoittautui se, jossa vietetään porukassa viikonloppua Ibizalla, matkaillaan ja pidetään ravintolaa, jonka kuvankaunis henkilökunta elää suhteiden viidakossa. Arkeen palaaminen alkaa kaupassa käymisellä, ja eteeni osuu ensimmäiseksi surua ja pelkoa aiheuttava lööppi: jo kahdeksan kuollut influenssaan Uudenmaan läänissä. Onneksi en ole jaksanut sairastaessani seurata uutisia.
Moni kriisissä elävä kertoo, että jo puhelimeen vastaaminen on tukalaa. Mieli on hetkellisesti hyvä, kiva leffa tai kirja tarjoaa loman itsestä, ja puhelin katkaisee tämän. Huolestunut läheinen kysyy, miten voit. Oletko saanut uutta tietoa, nukutko, syötkö, pärjäätkö? Ajatukset palaavat hetkessä kriisiin, ja ansaittu lepo on ohi.
Joskus on jopa vaikea jatkaa yhteydenpitoa vanhoihin ystäviin. Sohvalla istuja kertoo edenneensä pienin askelin parempaan suuntaan, ja läheisen yhteydenotto vie pitkin surkein harppauksin taaksepäin suoraan kohti kipua. Koska ystävä toimii tietenkin oikein, oma torjuva ajatus tuntuu väärältä ja epäreilulta. Tuoreemmat tuttavuudet tuovat kuitenkin elämään enemmän sitä mitä kriisin keskellä elävä kaipaa - uusia ajatuksia, jotka harhauttavat mielen pois tutuista vahingollisista kehistä.
Media maalaa kauhukuvia siitä, miten sinullekin voi ihan pian käydä. Läheiset vievät ajatuksesi siihen ikävään asiaan joka jo tapahtui. Menneisyytesi ja tulevaisuutesi tuntuvat olevan toisten omaisuutta.
Paras hetki on tämä hetki - sinulta sinulle, haavoineen ja huveineen, tekoineen ja tunteineen. Käyttövoimana on läsnäolon voima.
Silva