Hellyydestä ja kosketuksesta
20.03.2016
Pienen linnunpoikasen kokoiset ja siloiset kädet tutkivat uteliaasti ikääntyneen hoitajansa sormien kohoumia, uurteita ja ryppyjä, hapertuneita kynsiä. Vaikka käsien välillä vallitsee useiden vuosikymmenten aikaero, on yhteisymmärrys ilmeinen. Jo paljon elämää nähneet kädet silittävät vuorostaan pienen tutkimusmatkailijan kämmensyrjää. Hetki on täynnä lämpöä, hellyyttä ja läsnäoloa. Sanoja ei tarvita, hetki on molemmille, vauvalle ja vanhalle, tosi ja merkityksellinen. Hellyys ja lämpö, toisen ihmisen läsnäolo tekee elämän elämisen makuiseksi ja todeksi.
Toisen ihmisen läsnäolon tarve ei katoa. Läsnäolo on tärkeää iästä riippumatta. Joskus voi huomata yhtäkkiä elävänsä ihmissuhteessa, jossa ei koe tulevansa kuulluksi tai huomatuksi. Yksinäisyyden tunne alkaa tuottaa pahoinvointia. Hylätyksi tulemisen ja yksin jäämisen pelko on monelle ahdistava kokemus. Peloissaan, lämmön ja hellyyden kaipuussa, ihmiset saattavat tehdä itselleen vahingollisia tekoja. Se, että ei koe voivansa jakaa asioitaan läheisimmissä ihmissuhteissaan, nakertaa luottamusta.
Luottamuksen puute murentaa perustavanlaatuisella tavalla koko ihmissuhteen pohjaa kaikelta siltä, minkä varaan on alettu rakentaa. Kun luottamus puuttuu, asioista puhuminen vaikeutuu. Puhumattomuus ei saa asioita silti katoamaan. Toisaalta asioista puhuminen vanhoilla vuorosanoilla tuo harvoin kaivattua muutosta. Ihmissuhde saattaa alkaa näyttäytyä taisteluareenana, jossa ennakkoasenteet toista ihmistä kohtaan ovat valmiina, tarinan repliikit kiertävät kehää, asetettuina toisen ihmisen suuhun jo ennen kuin ne on sanottu.
On tilanteita, jotka näyttäytyvät umpikujina, ylitsepääsemättöminä asioina, kokemuksina, joihin ei itse ole voinut eikä ehkä voikaan vaikuttaa. Kuitenkin tilan raivaaminen muutokselle ja toisen ihmisen kohtaamiseen voi alkaa vain itsestä. Vanhat vuorosanat on mahdollista vaihtaa uusiin. Muutoksen tilaa voi alkaa rakentaa, jos tyhjentää tilan puhtaaksi ennakkokäsityksistä, kuten siitä, mitä itse tulee kysymään, ja mitä toisaalta toinen vastaamaan. Avoin mieli johdattaa kohti uutta ja ihmettä.
Ihmettä osoittavat juuri pienet kädet. Ihme on niin häkellyttävä, että pieni ihminen vetää hoitajaansa kiihkeästi hihasta. Silmät säihkyvät - sanoja ei ole. Aina sanoja ei tarvita, vaan kehollisuus riittää. Hoitaja nyökyttää lapselle. Kyllä, onpa ihana kukka. Pienen innostus on niin vilpitöntä, että se tarttuu hoitajaankin. Toden totta, oranssit ruusut kylpevät auringonvalossa. Yhdessä jaettu kokemus saa kimpun uudenlaiseen hehkuun.
Yhdessä jaetut kokemukset ja kohtaamiset ovat ainutkertaisia. Jokainen kohtaaminen on myös uusi portti uudenlaiseen alkuun.
Katja