Huomenna olin aina leijona
18.07.2015
Sohvalla istuu tutustumiskäynnille tullut asiakas, joka näyttää reippaalta. Äänikin on hymyilevä kun hän alkaa kertoa tarinaansa. Kaikenlaista on tullut koettua, mutta asiathan ovat oikeastaan hyvin. On koti ja työ ja perhe, lääkärikään ei ole antanut diagnoosia joka toisi huolen. Minä kuuntelen ja kunnioitan asiakkaan kertomusta elämäntilanteesta. Samalla näen tärisevät kädet, kalpeat posket ja hymyn vapisevan suupielessä. Tiedämme molemmat, että asiakas on saapunut elämänpolullaan tilanteeseen, jossa vanha tarina ei enää kanna. Pelko on ilmeinen ja muutos välttämätön.
Olemme kaikki olleet tilanteessa, jossa emme ole olleet ylpeitä teoistamme. Kun maha on täynnä karkkia, pää täynnä kemiallisten aineiden ihmemaata, takana mitä-tuli-tehtyä -työmatka jolta on ihana palata kotiin omien luokse, on helppo tehdä päätöksiä. Tämä oli viimeinen kerta.
No eihän se ollut. Päivä tai viikko kului, tuhoavat ajatukset valtasivat taas mieleen. Ja kun paine kasvoi, itseltä itselle annettu, monin koukeroin ja kuorrutuksin perusteltu lupa häiriökäyttäytymiseen tuntui jälleen kerran paremmalta idealta kuin käynnissä olevan kärsimyksen tilan jatkaminen.
Huomenna olin aina leijona on kirjan nimi. En ole lukenut kirjaa, mutta kerran näkemääni otsikkoa en unohda koskaan. Siihen kiteytyy ihmisyys, heikon hetken halu suunnata kohti hyvää elämää, orastava tieto siitä mikä antaa minulle leijonan voimat. Ja sitten me ihmiset olemme toimineet juuri toisin. Eräs asiakas kuvasi repsahdustaan hienosti; se oli kuin vierailu vanhassa minussa ja menneessä elämässä, jossa sain nähdä mikä toimi ennen mutta ei toimi enää.
Mikä sitten toimii? Elämässämme on osa-alueita, joista olemme ylpeitä ja jotka tuottavat kaipaamaamme kestävää hyvinvointia. Ratkaisukeskeisen lyhytterapian yhtenä kantavana ajatuksena on se, että emme keskity tutkimaan mikä on huonosti vaan sitä mikä on hyvin.
Hyvän määrää on tärkeä lisätä, sillä silloin pahan valta alkaa väistää. Voimme kaikki olla leijonia jo tänään.
Silva