Kolme kierrosta maailman ympäri ja lähtöruutuun
21.11.2015
Kolme vuotta sitten olin pitämässä Keskon talousihmisille esitystä muuttuvasta ympäristöstä ja muutosjohtamisesta. Maailmanympäripurjehduksien olosuhteita ja johtamishaasteita avuksi käyttäen. Kun näytin kymmenen Atlantin ylitystäni ja kolme kierrostani maailman ympäri reittiviivoina kartalla, eräs eturivin kaveri havahtui kysymään ääneen: ”Mihin hittoon sä oikein olit matkalla?” Myöhemmin olen palannut tuohon kysymykseen aika moneen otteeseen.
Rikastumaan en ole purjehduksillani päässyt, pikemminkin olen niiden vuoksi menettänyt katu-uskottavuuteni myöhemmässä työnhaussa. Minulle on kuitenkin väsymiseen asti kerrottu kuinka ”rikasta elämää” olen saanut elää. Rikkauksiin laskettaneen menetettyjen eläkkeiden lisäksi Tyynellämerellä kuollut läheinen ystävä, hajonnut perhe ja viisikymppisenä vaivaavat krooniset nivelsäryt. Sankarinviitta on kerta toisensa jälkeen vaihtunut karuun todellisuuteen, kysymykseen ”mitäs nyt sitten?”. Työhaastattelijoiden spontaanein kiinnostuksen kohde on seuraavan pitkän purjehdukseni ajankohta. Kukaan ei usko, että osaisin enää asettua aloilleni.
200.000 kilometriä maailman meriä ei siis lopulta vienyt minnekään. Mutta päämäärää arvokkaampi ja tärkeämpi olikin matka. Ja niin pitäisi olla elämässäkin. Meillä vaan tuppaa olemaan koko ajan hitonmoinen kiire jonnekin. Ja useimmiten saapuminen on samankaltainen antikliimaksi kuin maailmanympäripurjehtijan maaliintulo. Juhlat ovat lyhyet ja tunnelma kaukana kuvitellusta. Siksi meidän pitäisi ottaa ilo irti jokaisesta päivästä tai purjehtijatermein… vahtivuorosta. Onnistumiset, yhdessä tekeminen ja kokeminen, selviytyminen, ongelmien ratkaiseminen, toisten tukeminen, sankariteot sekä myös tappiot ja takaiskut, joista noustaan entistä vahvempina. Sitähän se on, matkanteko elämässä ja maailman merillä.
Ihmisellä on tapana muistaa kivat asiat ja onnistumiset – ikävämmät kokemukset lakaistaan muistojen maton alle. Siksi kai maailman ympärikin on pitänyt purjehtia useammin kuin kerran. Ja siksi elämäkin toistaa helposti samaa kaavaa, vaikka kuvittelemme tekevämme isojakin muutoksia. Mutta jos ikuisesti tavoittelemme sitä illuusioiden satamaa, jota ei ole olemassakaan, emme huomaa nauttia matkasta. ”Carpe diem” on aika yleinen veneenkin nimi maailmalla, mutta oikeasti vain harvat meistä osaavat tarttua hetkeen ja nauttia niistä. Koko ajan kuuluu mennä kovaa, päästä ohi, rynniä jonnekin. Sinne ”mihin hittoon”.
Eero