Mökkitie
04.05.2016
Läps läps sanovat varvastossut. Olen pikkutyttö ja kuljen kesäpäivänä rauhaisaa mökkitietä ensimmäistä kertaa yksin matkalla hakemaan postia. Välillä sääntöni on se, että pysyn rengasurien keskellä olevalla kurittomalla nurmitöyräällä, välillä taas vasen jalka saa koskea vain uraa. Kaksi kertaa pyrähdän juoksuun, läpsläpsläpsläps; pienen sillan alla on ehkä peikkoja, ja tien varrella sijaitsevan maalaistalon isot vahtikoirat vähän pelottavat. Postilaatikolle saapumisen hetki on täynnä innostunutta latausta. Onkohan siellä mitään?
Muisto tulee mieleeni kun kuuntelen asiakkaita sohvalla. Takana ovat vaikeat ajat, eivätkä maailmalta tulevat yhteydenotot ole olleet aina mukavia. Yksi kertoo, ettei hae perjantaisin postia laatikosta, jotta viikonlopuksi ei tule uutta harmia vanhojen lisäksi. Toisen sydän muljahtaa ikävästi kun puhelin soi.
Trauma on suuri sana, mutta lähemmin tarkasteltuna vain menneisyyden tapahtuma, joka vaikuttaa ajatteluun ja uskomusjärjestelmään vielä tänäänkin. Menneisyyden tilanne on tuottanut avuttomuuden tunnetta, ja sama tunne valtaa meidät kun trauma muistuu mieleen - tahdosta riippumatta. Vakavaksi luokiteltu traumatisoiva tilanne on usein sisältänyt hengenvaaran, mutta pienempiä reaktioita voi aiheuttaa vaikkapa postin läpikäyminen.
Usein emme ole tietoisia trauman olemassaolosta. Hanakasti itseään puolustava saattaa tehdä sitä menneisyyden kiusaamiskokemusten johdosta edelleen. Vaaraton tilanne saattaa aiheuttaa toisessa huolen tai paniikin tunteita, sillä mieli yhdistää sen ikävään kokemukseen. Omia tunteita ja reaktioita on hyvä pysähtyä välillä miettimään.
Postilaatikosta löytynyt kirjekuori on huolettomalle lapselle vielä iloinen asia, mutta aikuisille merkitykseltään joskus hyvinkin toisenlainen muistutus tai haaste.
Silva