Sukusi historia on sinun historiasi
30.05.2015
Minkä ikäisiä vanhempasi olivat kun synnyit? Millainen heidän tilanteensa oli silloin? Nuori mies istuu etukenossa sohvan reunalla, valmiina lähtemään kuin hauki rannasta, ja katsoo minua hämillään. Hän on hakeutunut vastaanotolle tyttöystävän pyynnöstä - tämä valloittava nuori nainen on itse kokenut ammattilaisten kanssa juttelija. Koska molemmilla on monipolvinen menneisyys, tyttöystävä haluaa, että vanhat asiat tehdään tietoisiksi, jotta ne eivät tule esteiksi parisuhteen edetessä. En mä tiedä, nuorukainen vastaa. En mä ole koskaan ajatellut tota.
Terapiatalon sohvalle istahtaa, keski-ikäisen terapeutin iloksi, nuoria ihmisiä oma elämänsä alkutaipaleella. Voi kuinka ihania he ovatkaan - nuoret ovat niin kauniita! Juttelen heille ihmisen elämänkaaresta ja pohdimme yhdessä, mihin sinne he sijoittuvat. Millaisia psykologisia, sosiaalisia tai fyysisiä ikätasoisia kehitystehtäviä on takana ja mikä odottaa tulevaisuudessa?
Tapaamisten edetessä alamme yhdessä luonnostella terapeuttista sukupuuta. Piirrämme paperille palloja ja laatikoita, kirjoitamme nimiä niiden sisään ja viivoja välille. Emme keskity syntymä- ja kuolinaikoihin tai hautapaikkoihin, vaan kirjoitamme sukupuuhun sanontoja, lauseita, luonnehdintoja. Pappa oli lempeä ja hänellä oli aina aikaa kuunnella ja viedä kalaan. Famo sanoi että “vie mennessäs, tuo tullessas” ja piti huolen siitä, että lapset eivät pelkästään laiskotelleet lomalla. Iso-iso-isä oli joku neuvos, hän oli akateeminen ja vähän pelottava hahmo jota kunnioitettiin. Mutta omien vanhempien tarina muodostuu erityiseksi. Olen aina ajatellut äitiä äitinä, en koskaan naisena nimeltä Leila tai Tuula, tai isää nuorena ja rakastuneena. Täytyypä kysyä äidiltä ja isältä vähän enemmän heidän elämästään!
Terapian yksi tärkeä lopputulos on itsetuntemuksen lisääntyminen. Terapeuttinen sukupuu on tässä joskus hyödyllinen työkalu - objektit (mun äiti, mun isä, mun mummo ja vaari) alkavat syntyä subjekteiksi, joilla on nimi ja oma elämä.
Joskus sukupuu paljastaa eripuraa, katkenneita sukulaisuussuhteita, laiminlyömistä. Tällöin nuoren tilanne näyttäytyy sankaritarinana - selvisin vaikka olisin voinut päätyä päihdeaddiktiksi tai vankilaan. Parhaimmillaan terapeuttisesta sukupuusta löytyy ihmisiä, joita meidän on helppo ihailla. Isä oli ensimmäinen akateemiseksi opiskellut omassa suvussaan, sillä köyhistä lähtökohdistaan huolimatta isoäiti, joka rakasti tietämistä ja kirjoja, koki kouluttautumisen tärkeäksi. Wau. Ja minä olen isoäitini lapsenlapsi ja isäni poika, sankari siis itsekin.
Silva