Taito tehdä toisin

05.02.2018

Mitä tapahtuu, kun heität kiven veden tyynelle pinnalle? Veteen muodostuu kehä, joka jatkaa kulkuaan muodostaen useita kehiä edeten yhä pidemmälle. Mutta mitä jos kivi onkin teko, jonka avulla muutat elämääsi. Mitä tahdot muuttaa? Mitä tahtoisit tehdä toisin?

Terapiassa käsitellään oman elämän solmukohtia, mutta myös niitä tilanteita, joista löydetään myönteisiä poikkeuksia. Mitä jos et hyökkääkään silloin, kun tunnet olosi loukatuksi? Mitä olet tehnyt silloin, kun tilanne on ratkennut parhain päin? Näiden tilanteiden pohtiminen auttaa löytämään taidon tehdä toisin, ja luomaan uuden tavan toimia.

Kuulostaa helpolta, vai liian helpolta? Nopeasti tiedostaa, kuinka vaikeaa se on - ruuhkavuosissa, harrastuskuskina lapsille, multitaskaajana kodin, työn ja kaiken muun, muka tärkeän ja tiukasti aikataulutetun välillä. Tai kuunnellessa asiakkaan tarinaa, jossa korostuu ja liikuttaa yksin pärjäämisen pakko. Väsyneenä ja stressaantuneena se ei useinkaan onnistu. Kaikki tarvitsevat joskus apua ja sen, joka uskoo, uskaltaa kyseenalaistaa ja antaa myötätuntoa. Se voi olla terapeutti, ystävä tai muu läheinen. Toisin tekemisen taito kehittyy yhteistyönä, antaen eri näkökulmia, moninkertaistaen vaikutuksen. Ihminen toistaa virheitään ja samoja toimintatapoja elämässä huomaamatta. Oman elämän muutoksen mahdollistaa uskallus tehdä jotain toisin ja pyrkiä oikeaan suuntaan.

Millainen on sinun toisin tekemisen taitosi? Taitosi vaihtaa toimintatapaa tilanteessa, jossa huomaat vanhojen tapojesi vievän umpikujaan? Taitosi löytää poikkeuksia, joilla viet itseäsi eteenpäin ja joskus luovan toiminnan edellytyksistä? Tämän taidon kehittämisellä huomaat olevan yllättävän suuria vaikutuksia omaan elämääsi, suuremmassa mittakaavassa myös muiden elämään - veteen muodostuvan kehän tavoin.

Hyvän terapian lopputuloksena on oman hyvinvoinnin lisääntymisen lisäksi vaikutus omaan lähipiiriin. Hyvän kertautuminen yhä laajempana ja pysyvämpänä kehänä voi aloittaa elämässäsi uuden aikakauden.

Riikka

 

« Takaisin