Vallasta taistelevat metsot
12.06.2015
Taidekeskus Retretin maan alle louhituissa halleissa on viileää. Aiemmin päivällä koettu auringonpaisteinen kesälomariemu ja kipristelevä nahka unohtuvat. Taidenäyttely alkaa avautua kun kuljemme eteenpäin tunnelmallisessa hämärässä. Lapsetkin ovat ihmeissään ja poikkeuksellisen hiljaisia.
Astumme jälleen uuteen peruskallioon louhittuun halliin. Äkkiä 5-vuotias poikani irrottaa otteen kädestäni ja juoksee innostuneena erään taulun ääreen. “Katso äiti, nämä ovat ne hullut fasaanit!”. Kyseessä on Ferdinand von Wrightin maalaus Taistelevat metsot. Hallin hämäristä nurkista kuuluu huvittuneita hiljaisia nauruja ja hymähdyksiä, ja aikuisiksi itseään kutsuvat katsovat poikaa liikuttuneina. Minä en oikein tiedä kuinka pitäisi reagoida. Päällimmäiseksi tunteeksi nousee kuitenkin ylpeys siitä, että poika tunnisti kuuluisan maalauksen.
Tämä hetki ja lapsen loistava tulkinta maalauksen tilanteesta palaavat mieleeni usein. Kun me ihmiset riitelemme, me muistutamme hulluja fasaaneja. Vaikka henkikulta on kortilla, perheen tulevaisuus vaakalaudalla, toraan lähdetään rinta etukenossa ja kotkottaen (onkohan tämä hyvä termi fasaanien ääntelylle, en tiedä mitä oikeasti tekevät, nuo kanalinnut).
Sekä terapeutin sohvalla että kodeissamme me kaikki olemme joskus hulluja fasaaneja. Mistä silloin kinaamme? No aivan kuten fasaanitkin tai metsot, vallasta, reviiristä, osuuksista. Siitä kumpi on parempi ja vahvempi. Siitä kuka määrää. Eikä taistelu ole vain urosten välistä pörhistelyä kuten maalauksessa. Sukupuolella ei ole väliä kun torailu ja kaakatus alkaa.
Silva