Yksilöterapia

Terapiatalon asiakkaaksi hakeutuu usein ihminen, joka ei tiedä tarvitseeko hän terapiaa. Kuitenkin tuntuu siltä, että omat ja läheisten voimavarat on kulutettu loppuun. Kulissikin on ehkä edelleen virheetön - kukaan ei arvaisi että sisäinen tilani on kaikkea muuta. Mielessä on käynyt moni pelottava ajatus: olen huono, sairastumassa, tulossa hulluksi. Voiko tähän saada apua?

 

Asiakas suosittelee Terapiataloa näin:

Ensimmäinen soitto terapeutille oli vaikein, mietin mitä minun pitää sanoa. Onneksi tartuin luuriin ja soitin, en ole päivääkään katunut prosessiin lähtöä. Minulla oli jo kauan ollut tunne, että minulla ei ole yhteyttä omaan itseeni ja tunteisiini, tuntui etten elänyt omanlaistani elämää. Tuntui että olin aivan turta, ja kaipasin suuria tunteita elämääni. Ammattilaisen avulla pääsin käsiksi sisimpääni ja opin näyttämään ja käsittelemään tunteitani. Itsetuntoni kohosi ja sain rohkeutta luoda uudet suuntaviivat elämälleni. Terapia ei ole muuttanut minua ihmisenä tasapainoiseksi ja täydelliseksi, vaan olen oppinut nauttimaan elämän vuoristoradasta ja ottamaan sen ylä- ja alamäet vastaan sellaisina kun ne tulevat.

Hinnasto

HUOM! Osamaksu erissä, maksu 1kk välein. Ei mahdollisuutta Kela-korvaukseen.

  • Alkukartoitus 50 min, 0 €
  • 3 tapaamista 390 € (sis. alv), laskutus yhdessä erässä.
    7 tapaamista 910 € (sis. alv), laskutus yhdessä tai kahdessa erässä kuukauden välein.
    15 tapaamista 1950 € (sis. alv), laskutus yhdessä tai kolmessa erässä kuukauden välein.
  • Terapeutti Silva Hatakan hinnasto sovitaan erikseen.

Jos terapia kiinnostaa mutta talous ahdistaa, kysy mahdollisuutta tulla koulutusasiakkaaksi. Koulutusterapiat -50% terapeuttiopiskelijan kanssa

Ota yhteyttä

Soita 0400 936 966 arkisin klo 9-15 tai email info@terapiatalo.com (ei sähköpostiajanvarausta)