Motivaation kaksi ratkaisukeskeistä tukijalkaa
15.12.2014
Näin hipsterilapsen. Koska seisoin liikennevaloissa, ehdin ihailla tätä noin nelivuotiasta pikkupoikaa pitkään: lakki takaraivolla, värikkäät hanskat, paitapusero ja kiiltävä lentäjäpusakka, lyhyet käärityt puntit, paksupohjaiset kengät. Vierellä ylpeä isä, toinen jäbäleisson. Isä ja poika, kuin kaksi marjaa.
Vanhemmat olivat ihania, meille tarjottiin mahdollisuus harrastaa juuri niitä asioista joista olimme kiinnostuneita! Tämä on usein kuulemani todistus asiakkaiden suusta. Suurella todennäköisyydellä hipsteripienokainenkin kertoo aikuisena, että hän on saanut kasvaa vapaasti, itseään toteuttaen, ja että hän on aina ollut kiinnostunut vaatteista ja trendeistä. Kuitenkin kun asioita tarkastelee hieman lähemmin terapiayhteydessä, löytyy varhaisesta lapsuudesta usein muistikuvia, jotka kertovat jotain jo unohdettua: koripallosta ja rumpujen soitosta haaveilevasta pojasta tulikin pianoa soittava sirkuskoululainen, ja omasta hevosesta haaveilevasta eläinrakkaasta pikkutytöstä tuli jäähallissa aikaa viettävä kaunoluistelija. Miten siinä niin kävi?
Koska terapian yhtenä tavoitteena on itsetuntemuksen kasvattaminen, on hyvä tehdä huomioita asioista ja ilmiöistä, jotka ovat olleet läsnä elämänkaarellamme. Ja niinhän se usein on, että vanhempamme eivät ole aina kuulleet toiveitamme tai kaivaneet esiin kaikkia erityistaitojamme ja unelmiamme. Osaksemme on tullut kulkea muun perheen vanavedessä. Tämä on hyvä tiedostaa, sillä se saattaa selittää nykyisiä tapojasi toimia ja sitä, millaiseksi aikuiseksi olet kasvanut. Se ei ole todiste siitä, että vanhempasi olivat kasvattajaksi kelpaamattomia julmureita. Se on vain todiste siitä, että perityn temperamenttimme (50%) lisäksi meitä on muovannut ympäristömme (50%).
Motivaatio muodostuu ratkaisukeskeisen ajattelun mukaan kahdesta peruselementistä, joista ensimmäinen on tavoitteen kiinnostavuus. Mainetta, rahaa ja monenlaisia muita hyötynäkökulmia on hyvä tarkastella sekä itsen että toisten osalta, sillä ne ovat kiinnostavuudessaan hyviksi todettuja motivaation lähteitä. Lapselle on ehkä turha alkaa kertoa liian varhaisessa vaiheessa asioista kuten etiikka ja moraali, äidin hyvä mieli jne. Luova kiittäminen ja palkitseminen tehoaa usein parhaiten – myös meillä aikuisilla. Ja kun tekee tekoja, oppii käytännön kautta tunnistamaan tekojensa seuraamukset.
Toinen olennainen osa motivaatiota on onnistumisen todennäköisyys. Kun tarkastelemme esimerkkiä harrastamisen valinnoista, se harrastus, joka on kodin yhteinen, tuo todennäköisesti nopeammin ja näkyvämpiä onnistumisia. Kotiin oli ostettu piano, ja isommat sisarukset kävivät jo sirkuskoulua. Eikä tässä ole mitään väärää, onhan meillä hyvin tiedossa, että perheen kesken vietetty aika tukee lapsen ja nuoren kehitystä. Tällaisissa monin tavoin suotuisissa olosuhteissa onnistumisen todennäköisyys on suuri, ja koska onnistumiset ruokkivat motivaatiota, harrastuksesta tulee rakas ja oma.
Aikuisuuden yksi mukavista puolista on se, että vastuiden ripirinnalla kulkee mahdollisuus vapautuneisiin valintoihin. Keski-ikää lähestyviä naisia tapaa ratsastuskoulujen alkeiskursseilla. Vielä voi oppia soittamaan rumpuja ja perustaa bändin. Voi kaivaa perennat (paitsi pionit:) ylös, lahjoittaa ne naapureille ja perustaa yrttimaan. Saa tehdä seuramatkoja all inclusive -kohteisiin, sillä niillä pääsee helpommalla. Samasta syystä voi syödä jouluna tortilloja. On ihan ok ostaa hieno auto vaikka se onkin naurettavaa, ja muuttaa kerrostaloon, vaikka tuttavapiiri säikähtää pelkkää sanaa. Voi opetella palkitsemaan itsensä kiinnostavasti ja oikea-aikaisesti, oppia luomaan onnistumiselle suotuisat olosuhteet, ja tutustua uuteen osaavaan itseen.
Silva