Perheväkivalta on aina väärin
20.12.2014
Asiakkaiden yhteydenotot ovat ajatuksia herättäviä. Nettiajanvarauksen otsikkona voi olla vaikkapa Perheväkivalta. Näissä tilanteissa pyrimme antamaan asiakkaalle maksuttoman tutustumisajan samana tai seuraavana päivänä. Ensimmäisen yhteydenoton syynä on hyvin usein säikähdys. Moni on havahtunut poikkeamaan kehossaan, outoon oireistoon, oloon. Väkivaltatilanteissa ajan varaa usein tekijä, ei uhri. Tekijä on säikähtänyt omaa tekoaan. Ovesta ei, otsikosta huolimatta, astele sisään pelottava pullistelija, vaan kauhistunut kärsivä ihminen.
Tunteista sanotaan, että niiden tulisi olla ajankohtaisia ja oikean kokoisia. Reaktio lapsen kaatamaan tuoremehulasiin on silloin pieni harmistus ja alistunut talouspaperirullan hamuaminen. (Kerronpa tässä, että vastaavassa tilanteessa, kun kysäisin kolmevuotiaaltani, miten sanotaan kun käy vahinko, hän katsoi minua ja vastasi viattomasti “Voi v***u”. Hyvin oli oppinut.) Hauskaa ei ole se, että pieni harmi aikaansaa aikuisessa täysin kohtuuttoman kokoisen reaktion. Lapsesta napataan kovalla otteella kiinni, tai puolisosta. Tavaraa lentää seinään, joskus ihminenkin. Vastaanotolla istuja kertoo olevansa kamala ihminen.
Kun kohtaamme väkivaltaista käytöstä, meidän on piirrettävä selkeä raja – näin et saa enää tehdä, et silloinkaan, kun vihasi on aiheellista. On hyvä kehottaa ja auttaa väkivallantekijää etsimään viipymättä ammattiapua, vaikkapa Lyömättömästä Linjasta tai terapiasta. Usein on syytä tutkia tilannetta tarkemmin, sillä lähes kaikkiin persoonallisuushäiriöihin liittyy heikentynyt impulssikontrolli, joka johtaa hallitsemattoman vihan lisäksi usein myös monenlaiseen addiktiiviseen käyttäytymiseen.
Terapeutin tehtävänä on tässäkin tilanteessa tarkastella asiaa mahdollisimman monesta näkökulmasta. Tilanne äskettäisen tapahtuman taustalla alkaa tapaamisten myötä hahmottua: mieltä painaa huoli, kurkkua kuristavat sanomattomat sanat ja asiat. Rahat loppuivat, sain diagnoosin joka muutti elämäni. Olen vastaanottanut, ja siksi itsekin tuntenut, hallitsematonta vihaa lapsesta saakka. Sietokyky on venytetty äärimmilleen, paine kasvaa, ja purkautuu sitten ensimmäisestä hyvästä syystä. Laukaisevaksi tekijäksi riittää lapsen uhmakas katse tai vaimon loittoneva selkä – NYT KUUNTELET.
“Kun luoja taputtaa päähän niin luu paistaa”. Tämä on hyvä näkökulma rakkauteen. Impulssikontrolli alkaa kehittyä vasta murrosiän loppuvaiheessa, täysi-ikää lähestyttäessä. Tähän asti lapsi ja nuori tarvitsee aikuisen harkintaa rajoittamaan käytöstään. Eikä tämä tarve kokonaan lopu oikein koskaan. Lämmin rakkauden teko on sanoa EI. En pidä siitä mitä teet, ja jos teet noin vielä, sillä on seuraamuksia, jotka saattavat olla sinulle hyvin ikäviä. Korjaava palaute on välttämätöntä, jotta opimme läheistemme rajat sekä yhteisömme tavat ja normit.
Kun alamme pitää siitä, että saamme palautetta, opimme paremmin antamaan sitä myös toisille. Kun toivomme salaa, että joku huutaisi tai käskisi lopettamaan – tekisi mitä vaan, jotta joutuisimme korjaamaan toimintaamme ja saisimme pitää itsestämme enemmän – saatamme kohdata ihmisen, jolla on rohkeutta ottaa askel lähemmäksi. Opettaja tulee kun oppilas on valmis, sanotaan. Kiitollisuus valtaa mielemme. Löydämme toisesta ihmisestä armon ja toivon, ja viha hellittää.
Silva