Se lisääntyy, mihin keskityt

05.02.2016

Luin ystäväni jakaman blogin. Kirjoittaja Tara Lange on kirjailija, luennoitsija ja doula, ja teksti liittyi Langen pian ilmestyvään uuteen kirjaan. Kirjoituksen sisältönä oli negatiivisen ja positiivisen palautteen suhde vanhempien ja lasten välisessä kommunikoinnissa. Arjessa asioiden sujuessa tämä jää usein huomiotta, ja suurin osa palautteesta liittyy helposti lasten ojentamiseen. Blogissa oli hyvä ja konkreettinen ajatus siitä, miten tätä suhdetta voi seurata. 

Negatiivisiin asioihin tarttuminen on paljon helpompaa kuin myönteisten asioiden esiintuominen. Myönteisyyden korostaminen tuntuu usein naiivilta, ja turvallisempaa on paeta tuttuun ja turvalliseen. Elämä kuitenkin tuo mukanaan sekä hyviä että vaikeita asioita, ja näkökulmaa vaihtamalla löydämme uusia voimavaroja myös tulevaan. Keskittymällä hyvään havaitsemme sen itsekin paremmin, ja sen lisäksi kasvatamme sitä ympärillemme.

Kirjoitukseen oli liitetty mukaan 50 lausetta, jotka kirjoittaja oli liittänyt mukaan esimerkkeinä kauniista asioista, joita voit sanoa lapsellesi, kumppanillesi, äidillesi, sisarellesi tai ystävällesi. Milloin viimeksi kerroit heille, kuinka merkittäviä he ovat sinulle, tai kuinka ainutkertaisia ovat heidän piirteensä juuri sinulle? Löydätkö alla olevasta listasta omasi?

Ihania talvipäiviä kaikille!

Riikka

 

Olen kiitollinen sinusta

Olen ylpeä sinusta

Sanasi merkitsevät minulle paljon
Sinulla on hienoja ajatuksia
Rakastan olla kanssasi
Sinun ei tarvitse olla täydellinen
Sinun mielipiteilläsi on väliä
Olet tärkeä minulle
Olet rakastettu
Uskon sinuun
Uskon sinua
Olet tärkeä osa tätä perhettä
Olet arvokas
Voit sanoa ei
Voit sanoa kyllä
Tiedän, että teit parhaasi
Olit oikeassa
Hyväksyn sinut juuri tuollaisena
Kokeillaan sinun ehdotustasi
Olet avulias
Olet sen arvoinen
Teet minut onnelliseksi
Rakastan luovuuttasi
Sinun kanssasi on hauskaa
Kerro minulle, kuuntelen mielelläni
Ole aina juuri tuollainen kuin olet
Olet kiinnostava
Maailma on mielenkiintoinen sinun silmin
Olet ihanan utelias
Olipa hieno kysymys
Sinun ystäväsi ovat onnekkaita kun heillä on sinut
Luotan sinuun
Todella hyvä valinta
Sinun näkeminen saa minut onnelliseksi
Opin sinulta joka päivä jotain
Teet minusta paremman ihmisen
Onpa mukavaa että olet täällä
Näytätpä hienolta
Ymmärrän sinua
Olet tosi rohkea
Annan sinulle anteeksi
Ihana nähdä sinun kasvavan
Kaikki me teemme virheitä
Minäkin olen tehnyt noin
Olet tosi hyvä tuossa
Kokeile uudestaan huomenna
Olet kaunis sisältä ja ulkoa
Teit virheen ja korjasit sen hienosti
Huomasit jotain mitä kukaan muu ei huomannut

Rakastan sinua aina

 

 

« Takaisin