Seuraa johtajaa
03.08.2015
Istun rauhassa kotikoneella kun ovikello soi. Kukahan siellä on, mietin harmistuneena pörröisiä hiuksia sukien, kotiasua jo etukäteen häveten. Hei, onko sinulla hetki aikaa? Vieras mies katsoo kivasti silmiin, ei lököhousuihin. Kyllä, pieni hetki, vastaan jo hieman lempeämmin. Hienoa, sanoo hän ja kaivaa laukustaan esitteitä. Saan käteeni lehdykän, jonka kannessa lukee Vakna, ja alan ymmärtää mistä on kyse. Keskeytän innokkaan puheen ja kerron, että meidän perheessämme ovat nämä heräämisasiat ihan kunnossa, kiitosta vaan. Onko näin, kysyy mies naurahtaen, tyytyy vastaukseeni, ja jatkaa matkaansa. Minä palaan mietteissäni koneen ääreen.
Ajatukseni vievät minut menneisyyteen, aikaan, joka on ollut tähän asti kokemistani vaikein. Olin hukassa, pää niin täynnä tuhoavia ajatusluuppeja, että vain suihku, kovalla ja kuumana, päälakeen tähdättynä, toi hetken helpotuksen. Muistan ajatelleeni tuolloin, että jos joku nyt ymmärtää lähestyä ja tarjota mitä vaan lohdutusta ja selkeyttä elämään, seuraan häntä vaikka maailman ääriin. Pelkäsin (pelko sisältää joskus syvän toiveen), että joku todistaja nappaa minut kotiovelta matkaansa. Olin valmis hyväksymään kaiken avun.
Terapia-asiakas kuvaa usein juuri samanlaisen hetken, samoin ajatuksin, omassa elämässään. Sohvalla istuja kertoo ajatelleensa, että hän on maailman ainoa henkilö, joka on näin sekaisin - toivoton ja eksynyt tyyppi, joka liimautuu kiinni keneen tahansa asiassaan vahvaan. Ihmisyyteen ja geeneihimme on kuitenkin kirjoitettu, että olemme laumaeläimiä, eikä asiakas ole tuntemuksineen yksin. Karaistuneinkin meistä janoaa ajoittain henkistä johtajuutta, eikä sen kaipuu ole merkki heikkoudesta, vaan halusta kehittyä ja edetä.
Johtajuus on vaikea sana. Se vie ajatuksemme helposti organisaatioihin, asemavallan edustajiin sekä johtajiksi itse itsensä julistaneisiin. Sanan voi lähemmin tarkasteltuna käsittää myös hyvin kodikkaaksi. Jokainen vanhemmuutta harjoitellut tietää, että joskus elämän suurimmat viisaudet esittää nelivuotias. Tai ohjaajana toimii teini, joka kertoo käytöksellään meidän ylittäneen rajan ja tunkeutuneen liian lähelle. Parisuhdekin on parhaimmillaan johtajuuden vuorovetoa: minä otan ohjat kun sinä et jaksa, ja sinä annat minun levätä kun voimat ovat vähissä ja ajatus takkuaa. Joskus johtajuutta opettaa hevonen.
Henkinen johtajuus on myös akateemisen tutkimuksen aihe. Filosofi Esa Saarinen on listannut johtajuuden 10 pääkohtaa omaan retorisesti kekseliääseen tyyliinsä. Tapani Aaltonen kuvaa Saarisen avainkäsitteen “elevation” tarkoittavan kohottamista, henkistä nostamista, elämän tarkastelua arkisten kiireiden yläpuolelta sekä oman itsen ja muiden näkemistä arvostavassa hengessä. Tämä kiteytys on niin hieno, että siihen kannattaa terapiavastaanotollakin pyrkiä. Wau.
Turvallisen ja inhimillisestä rakkaudesta kumpuavan johtajuuden hienoin lopputulos on se, että opimme johtamaan itseämme paremmin. Yksin emme tähän pysty. Peilatessamme itseämme toisten kautta tulemme tietoisiksi omista voimavaroistamme ja tunnistamme heikkoutemme. Löydämme oman arvomme sekä ne arvot, joiden mukaisesti haluamme elää. Parhaimmillaan tämä johtaa kasvuun, joka jatkuu koko elämänkaaren ajan.
Silva