Anopit ja apet, miniät ja vävypojat
26.07.2015
Piha kylpee ilta-auringossa. Kuljen hiuksiani sukien ja mahdollisimman sievästi kohti ovea. Olen menossa treffeille äskettäin tapaamani söötin pojan kanssa - hän on kutsunut minut iltateelle ja luvannut leipoa korvapuusteja (!). Olen nähnyt vaivaa minäkin, ja pukeutunut erityisen huolellisesti näyttääkseni kesäisen nätiltä. Keltainen mekko, suolaisen meriveden vaalentamat karheat hiukset, käsinkosketeltava jännitys. Pihan poikki kulkiessani tervehdin ujosti naista, joka katsoo minua tarkasti. En tiedä, että kohtaan ensi kertaa anoppini. Olen kaksikymppinen.
Anoppi on kertonut minulle muistavansa tuon samaisen hetken yhtä tarkasti kuin minäkin. No tuossa se tulee, poikani lämpimien tunteiden kohde. Nyt taitaa olla tosi kyseessä, muistelee anoppi ajatelleensa. Meistä tuli rakkaat ystävät.
Minulta kysytään usein, millainen on tyypillinen terapia-asiakas. Kysymykseen on mahdoton vastata tyhjentävästi, sillä jokainen kynnyksen yli astuja tuo sohvalle omat tärkeät asiansa. Toisaalta, vaikka kuinka haluamme uskoa olevamme erityisiä ja omintakeisia - persoonia isolla peellä - tietyt aiheet nousevat yleisemmiksi kuin toiset.
Anoppien ja appiukkojen, vävyjen ja miniöiden suhde on aina sekä hyvällä että huonollakin tavalla jännitteinen. Tutkimukset kertovat esimerkiksi sen, että jos äiti ei osaa päästää irti pojastaan, on tiedossa ongelmia anopin ja miniän välillä. Alkuasetelma aiheuttaa molemmissa halun miellyttää, sillä kyky yhteistyöhön on erityisen tärkeä, jotta molemmat naiset ovat jatkossa tervetulleita toistensa elämään. Äidin liika läsnäolo nuoren parin elämässä alkaa kuitenkin aiheuttaa painetta. Vastaavasti ankaralta vaikuttava appiukko saa nuoren vävykokelaan pakenemaan nurkan taakse puremaan hammasta ja nielemään kyyneleitä.
Tuore mutta vakiintunut parisuhde tarkoittaa sitä, että nuoren parin läheiset, aiemmin toisilleen vieraat eri-ikäiset aikuiset, alkavat elää osin yhteistä elämää. Monikaan ei selviä ilman mielipahaa tässä vasta luodussa tunteiden verkossa. Vastaanotolle soittaa usein miniä, joskus anoppi, mutta myös tai poika ja aviomies. joka on ajautunut kipuilemaan kahden elämänsä naisen toiveiden ja tarpeiden välillä.
Eikä tilanne useinkaan muutu helpommaksi ajan kanssa, vaan juuri päinvastoin; kertoimet kasvavat kun mukaan tulevat lapsenlapset. Isovanhemmuus on suurta onnea, elämän tarjoamaa parasta bonusta. Sitä se on kuitenkin vain silloin, kun lasten ympärillä hääräävät aikuiset kykenevät säilyttämään hyvät ja toimivat suhteet toisiinsa. Erityisesti loma-aikoina, kun yhteisen ajan viettäminen lisääntyy, pinnan alle painetut ongelmat pulppuavat esiin. Joskus isovanhemmat tuntevat jääneensä ulkopuolisiksi, sillä oma aikuinen lapsi on solminut niin läheisen suhteen appivanhempiin, että heihin tukeudutaan ja heidän seuraansa hakeudutaan enemmän kuin omien vanhempien. Vastaavasti aikuinen lapsi saattaa kokea, että hänen puolisonsa on läheisempi ja tärkeämpi omille vanhemmille kuin hän itse on. Variaatiota on yhtä monia kuin verkostojakin. Sinullakin omasi.
Nuori perhe vanhempineen ja läheisineen on äkkiä osa laajaa ja monimutkaista suhteiden systeemiä. Oman paikan ja äänen löytäminen tässä sykkyrässä ei ole yksinkertaista, mutta välttämätöntä. On tärkeä muistaa, että jokainen verkoston jäsen toimii, virheellisenä ja usein epäonnistuen, rakkaudesta käsin.
Silva