Terapeutin blogi

Terapia määritellään ammattimaiseksi ja tavoitteelliseksi keskusteluksi, jonka tarkoitus on lievittää inhimillistä kärsimystä. Kärsimyksen määrittely ei enää olekaan helppoa, sillä henkistä kipua, kuten fyysistäkään, ei voi mitata laitteella. Terapeutin tehtävänä on pohtia yhdessä sohvalla istujan kanssa vaikeita kysymyksiä. Voiko tästä selvitä - selvitä seuraavasta päivästä, tai tunnista? Onko parisuhteellani tai perheelläni enää toivoa?

Tony: Masennuksessa on omat hyvät puolensa

Blogi 17.07.2017

Teet henkistä kuolemaa, ja kroppasi pitää mieltäsi kädestä kiinni ja seuraa sitä uskollisesti. Miten tästä parannutaan? Mikä tämä edes on? Sairaus? Mielenvika? Piittaamattomuutta? Laiskuutta? Kysymyksiä on miljoona, eikä ensimmäisestäkään saa kunnon otetta.

Lue lisää »

Elämä on liian kaunis hukattavaksi

Blogi 10.09.2016

Mindfulness-kurssille tullaan monesta eri syystä. Toiset haluavat työkaluja kiireen tunteen selättämiseen tai helpotusta ahdistavaan oloon ja masennukseen. Toiset taas kertovat, että ovat kyllästyneet elämään autopilotilla päivästä toiseen, ja haluavat oikeasti alkaa elää elämäänsä ollen läsnä itselleen ja läheisilleen. Vielä kymmenen vuotta sitten minäkin löysin itseni usein tällaisista tilanteista ja halusin alkaa nauttia elämästä ainaisen suorittamisen sijaan. Ja mikä sitten muuttui? Lyhyt vastaus: aloin harjoittaa mindfulnessia.

Lue lisää »

Kevät on itsemurhien aikaa

Blogi 04.05.2015

Kevät kaikessa riemussaan on monille vaikeaa aikaa. Tälläkin viikolla vastaanotolla on puhuttu väsymyksestä ja pohdittu sitä, että se saattaa johtua vain talven valottomista hetkistä. Normaalia, tietenkin, asiakas todistaa itse. Mutta. Pitäisikö minun kuitenkin huolestua siitä, että muut tuntuvat innostuvan tulevista eduskuntavaaleista, suunnittelevan kesää, varaavan matkoja ja odottavan terassikauden alkamista?

Lue lisää »

Mitä tekisit jos tietäisit että et voi epäonnistua?

Blogi 04.04.2015

Tutkimus toisensa perään kertoo sen, että olemme onnellisia kun meillä on hyvällä tavalla haastava rooli joukkueessa, jolla on yhteinen tavoite. Kukoistamme, kun kapasiteettimme on käytössä. Tunnemme uteliaisuutta tulevaisuutta kohtaan, kun emme ole vielä perillä, vaan yhä matkalla jonnekin. Meillä on haaveita, toiveita, unelmia. Kuljemme mielikuvituksen siltaa pitkin kurkistamaan tulevaan, ja motivoidumme meitä innostavan tavoitteen edessä.

Lue lisää »

Orastavan masennuksen itsehoito kannattaa

Blogi 04.01.2015

Kekseliäs retoriikka, näkökulman vaihtaminen, tavoitteellinen keskustelu luottoihmisen kanssa (jollaista terapiakin on) sekä monet muut päivittäiset teot ja ajatukset vaikuttavat mieleemme.

Lue lisää »

Palvelumuotoilu - tuore näkökulma terapiaan

Blogi 03.01.2015

Digitaalisuus on tuonut liike-elämään työkaluja, joiden avulla kyetään kerryttämään tietoa asiakkaista. Tiedämme, että 2000-luvun avun terapian tarvitsija istahtaa koneelleen ja syöttää hakukenttään kriisinsä sanan: uupumus, masennus, parisuhdekriisi, ahdistus, unettomuus, kiusaaminen, yksinäisyys, vanhemmuus jne. Näitä kriisihakuja tehdään kuukausittain satoja tuhansia Suomessa.

Lue lisää »

Tarvitsenko ammattiapua - mihin kääntyä?

Blogi 24.12.2014

Tarjontaa riittää: NLP, Mindfulness, life-coaching. Meditaatio, self-help, jooga ja retriitti. Rajatieto, enkelit ja kortit, uskomushoidot. Ja jos näiden välillä on vaikea tehdä valintaa, se on monesti vaikeaa myös silloin, kun lähestytään tieteen kenttää: psykiatri, psykologi vai terapeutti?

Lue lisää »

Burn-out ja uupumus tulevat hiipien

Blogi 15.12.2014

Uupumus tulee yllättäen. Ihmisen itsesuojeluvaisto on sen verran syvällä, että herätyksen, säikähdyksen, tulee olla sen verran suuri ja epäreilu, että vihdoin huomaat sen. Mielesi on tehnyt kaikkensa pitääkseen yllä kuvaa, joka on aina toiminut.

Lue lisää »